experiencing Africa: Kolmet häät, yhdet hautajaiset (ja kuvia!)

Viikot alkaa juokseen. Ei enää ”kyllä sen tässä ehtii, aikaa on” – ajatuksia, vaan ”ei hitto aikahan oikeasti kuluu ja vauhdilla” – päätelmiä. Suomeen paluu tuntu vielä muutama viikko sitten hyvinki kaukaselta, melkeen liian kaukaselta ollakseen edes realistinen. Mutta onneksi se näyttää taas oleavan tulossa, ja toiseksi onneksi, ei kuiteskaan ihan heti. Kuukausi Kinondoa takana, aivan loistava paikka. Edelleen. Tuntuu jo kodilta. Kämppiskana sai muutaman pikkukaverin ulos munistaan ja lähti niitten kans meneen. Tonttipaikkakin olis jo valmiina odottelemassa, ei tarvis kuin käydä sanomassa. Mutta eehkä ei vielä tällä reissulla.

Toissaviikonloppu vietettiin Malindilla, noin kolme tuntia autolla Mombasasta pohjoiseen rannikkoa pitkin. Tuli mieleen penskana Saariselällä vietetyt perhelomat sesonkiajan ulkopuolella; matkailulla elävä keskus, matkailijoita ei vaan näy missään. Mutta kuukauden päästä Malindin katukuvasta löytyy enemmän italialaisia kuin paikallisia. Tuntu hölmöltä kun Afrikassa afrikkalainen tulee mitä lienee kauppaamaan, italiaksi. Reissun tarkotus mun ja Kaya Kinondo –projektin vetäjän kans oli mennä tapaamaan Malindin lähellä sijaitsevaa rannikon suojeluprojektia ja hakemaan vinkkejä meän oman rannan elinolojen parantamista varten. Visiittipäivä kuiten osui sunnuntaille, eikä paikalta löytyny muuta ku lukitut ovet ja portit. Päätarkotus meni näinki railakkaasti pieleen, mutta viikon ugalin syömisen jälkeen ravintolasafka ja kylmä Tusker, ai että. Oli hyvä reissu ja tosi mukavaa vaikkei toista kertaa tarviikkaan sinne suunnata.

Alkuviikko sit meni turvallisesti töissä ja kotikylässä touhutessa. Keskiviikkona käytiin Msambwenissa nuoren isän hautajaisissa. En tiedä tultiinko paikalle kun pahin oli jo ohi, mutta tunnelma ei todellakaan ollut niin synkkä kuin olin kuvitellu. Istuskeltiin pihapiirissä ja ihmisiä virtas paikalle vaihtamaan kuulumisia ja keskusteleen. Kotimatkalla tunnelma kääntyi ympäri kun pauhaava reggae johdatti meät ensi viikonloppuna juhlittavien häiden preepartyihin. Häitä täällä juhlitaan melkein joka viikko, jossei omassa niin sitten naapurikylässä.

Itse häät ne sitten olikin aikamoinen elämys! Aikasemmissa juhlissa ollaan oltu perus randomvieraina paikalla ihmettelemässä, mutta näissä mentiin astetta tärkeämmässä roolissa. Oltiin Juman, houstin, kans mukana saattueessa, joka lähtee sulhasen hääpaikalta hääaamuna morsiamen kotipaikalle virallista seremoniaa varten. Morsian ja sulhanen siis pitävät molemmat omat juhlansa kotipaikoillaan, ja seuraavana aamuna tapahtuu itse naimisiinmeno. Meän tehtävänä oli tulla saattueen mukana turvaten menomatkalla sulhasen matka, osallistua vihkimisseremoniaan ja tulomatkalla saattaa hääpari takaisin sulhasen juhlapaikalle. Iltajuhlissa ja muutama päivä ennen häitä oltiin sulhasen henkisenä tukena ja valmentajina, vähän niinko bestmaneina. Asustus oli paikallisen uskonnon mukainen, ei ainakaan liian usein tule kyseisellä tavalla pukeuduttua. Kuvien seasta löytyy myös jokunen ruutu vihkimisseremoniasta.

Tuosta tulikin mieleen muutama ajatus tuosta uskonnosta. Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta kaikki Kinondolaiset ja muutenkin koko rannikkoa asuttava väki on muslimeja. Rukouskutsut kuulee päivittäin ja vaatetus on joillain hyvinkin uskonnon sanelema. Islaminuskon ympärille perustetun koulun on myös suuri osa ihmisistä käynyt. Tämä tuntui aluksi hämmentävältä ja jopa typerältä. Mijikendaheimojen traditiot ja islaminuskon opit ovat täysin erilaiset. Miksi siis ”sotkea” näinkin hyvin säilynyt alkuperäiskulttuuri ja heimo omine uskomuksineen jollain vieraan tahon paikalle tuomalla uskonnolla? Paikalliset puhuvat tasapainon tärkeydestä näiden kahden välillä. Eikä uskonnon roolia voi verrata siihen stereotypiseen islaminuskon malliin, joka kieltää melkein kaiken. Alkoholia nautiskellaan ja rukoilemassa käydään sen verran että pysyy omatunto puhtaana, mutta uskonnon sanelemaa miehen korostettua asemaa pidetään tärkeänä. Tästä toki pääsen nauttimaan itsekin, enkä valita.

Ja niitä kuvia!