Marraskuuta elellään, viis viikkoa Keniaa takana ja vielä suunnilleen saman verran kuukausia edessä. Afrikkalainen elämäntyyli alkaa olemaan jo takaraivossa, ei ole enää tarvinut hätkähdellä paikallisten metodeja ja muminoita, leppoisasti siis. Vähän on meinannut välillä jo ikävä tulla Suomea ja kaikkia mahtavia tyyppejä siellä päässä. Jos jollain on kertyny vähän ylimääräsiä shillinkejä niin saa tulla piipahtaan!
Työleiri oli ja meni ja mukavaa oli! Päivät istutettiin puita, hoidettiin vasta istutettuja, ruokittiin orpoja, raivattiin ja käännettiin maata pelloksi, korjattiin riisisatoa, rakennettiin mudasta taloja ja kierreltiin kyläyhteisön jäsenten luona auttelemassa arkiaskareissa. Työt lopetettiin aina puolilta päivin, kokattiin lounas ja alettiin puuhailemaan kaikenlaista hauskaa. Vierailtiin kouluissa, lähinnä sanottii morot ja mentii pihalle pelaan futista lasten kanssa. Saatiin monesti aika hyvin pataan, mutta eniten jäi mietityttään kuinka hyviä ne on pelaan kouluissa joissa ne omistaa jopa oman jalkapallon! Nää sai normaalisti juosta välitunnit styroksista ja narunpätkistä väännetyn köntin perässä. Sit vierailtiin myös paljon paikallisten huusholleissa jutustelemassa ja mutustelemassa. Illat vietettiin pihapiirissä, leikittiin lasten kans, pelattiin pelejä ja istuskeltiin nuotiolla. Kaikenkaikkiaan mukavan pehmeä laskeutuminen uudenlaiseen maailmaan.
Työleirin kahtena viikonloppuna käytiin reissut vähän kauempana. Ensimmäisenä viikonloppuna tehtiin vaellusretki Kakamegan sademetsään. Se oli aika maukas paikka se! Vaellus aloitettiin neljältä aamulla uskomattoman hienon tähtitaivaan alla, ja kuudeksi saavuttiin ison mäen päälle keskellä sademetsää katsomaan kun aurinko nousee. Maisemat mäen päältä aamuyön hiljaisuudella höystettynä oli vähintäänkin mahtavat, hiljaiseksi veti. Harmi että mun kelvoton pokkari ei kyennyt todellista kuvaa mäen päältä tuomaan mukanaan.
Toinen viikonloppu vietettiin Kisumun kaupungissa tarkoituksena tehdä retki Viktorian Järvelle. Edellinen ilta kuitenkin venähti paikallisessa aamun tunneille eikä Viktorian Järven Kenian rajojen sisällä oleva osa ole oikeastaan tavallista järveä kummoisempi nähtävyys. Täydellisen tasainen venekyyti kuitenkin helli potevaa kansaa hyppivässä tuktukissa istumisen jälkeen. Ja järvessä lilluvat virtahevot huvittivat suuresti!
Mutta nyt. Lopullinen päämäärä viimein saavutettu. Sijainti päiväntasaajalla Kenian rannikon eteläisessä osassa suhteellisen lähellä Tansanian rajaa. Nyt puolitoista viikkoa tutustumista projektiin, paikalliseen meininkiin ja ympäristöön takana. Oon todellakin löytäny itseni siihen Afrikkaan jota haluan elää ja oppia!
Ensinnäkin luonto tarjoilee parastaan. Ilmasto on trooppinen, ilma on kuuma ja erittäin kostea ympäri vuoden, joka luo puitteet hämmästyttävälle näyttämölle, jota ihmettelemään ei tarvitse kuin astua ovesta ulos. Ympärillä kasvavia puulajeja ovat mm. banaanipuu, mangopuu, cashewpähkinäpuu, passionhedelmäpuu sekä kookospähkinäpalmu. Banaanipuiden ja iloisesti suuntaan ja toiseen sojottavien palmujen näkeminen tuntui aluksi huvittavan kliseiseltä mielikuvalta paratiisista, jollaisen voi nähdä vain postikorteissa ja taustakuvissa. Mutta täytyyhän niidenkin nyt jossain kasvaa.
Kylä, Kinondo Village, jossa asun, sijaitsee kirjaimellisesti metsässä. Ja sen ihmiset ovat yhtä suurta perhettä, muutenkin kuin pelkän sanonnan tasolla. Ei sähköjä, ei juoksevaa vettä, ei edes teitä, polkuja vain ympäri mantuja. Autolla ei siis tee täällä mitään. Ennen tänne tuloa luulin asuvani pienessä Ukundan kylässä turistien valtaaman Diani Beachin läheisyydessä, mutta Kinondo sijaitseekin Ukundasta vielä 15km etelään, kauemmas kaikesta. Ukunda onkin meille se sivistyksen keskus, johon matkataan muutaman kerran viikossa käymään supermarketissa, nettikahvilassa tai muilla asioilla.
Kinondon ”keskusta” sijaitsee isomman päätien varrella, jota pitkin pääsee Ukundan kylän kautta Mombasaan, tai jos lähtee toiseen suuntaan, löytää itsensä Tansaniasta. Tien varrelta löytyy jokunen kiinteällä sähköllä toimiva valaisin, sekä suhteellisen moderneja asuntoja. Muuten ”sisämaassa”, jossa minäkin majailen, talot on rakennettu joko maa-aineksesta ja puukehikosta tai korallista. Itse asun korallitalossa. Katot valmistetaan kookospalmun lehdistä. Sisälläkin ollessaan siis tuntee olevansa ulkona, ilma on täysin sama ja elämän äänet kuuluvat aivan yhtä hyvin sisälle kuin ulkonakin. Sisällekin saattaa jos jonkinnäköistä eläjää joskus eksyä. Toissayönä mun huoneen nurkkaan oli ilmestynyt kana, joka oli etsinyt paikkaa, minne pyöräyttää uudet munat. Piti käydä pienet käytännön säännöt läpi kun huonetta aletaan jakamaan, mutta siellä se edelleenkiin hoitelee tulevia tipusiaan.
Projekti, Kaya Kinondo Ecoturism Project, vaikuttaa aivan mahtavalta paikalta tehdä töitä ja ennen kaikkea oppia tästä kaikesta. Ryhmähenki porukan kesken on myös vertaistansa vailla. Paikallisen Digo –heimon kulttuuri on ylämaan stadiheimolaisiin verrattuna erittäin hyvin säilynyt alkuperäisine piirteineen ja hengelliset uskomukset ovat herättäneet paljon innostusta ja mielenkiintoa tutustua kulttuuriin astetta syvällisemmin. Ja kaiken tämän ruumiillistaa pyhä metsä, Kaya Kinondo (kaya on kidigoa ja tarkoittaa kotia). Uskomattoman kaunis ja eläväinen trooppinen metsä. Pyhä Metsä. 187 kasvilajia, joista viisi täysin endeemisiä ja 45 lajia, joita esiintyy ainoastaan rannikon alueella. Apinat ja syvemmältä metsästä löytyvät paviaanit tekevät metsästä mukavan eläväisen siellä kuljeskellessa. Toki suurin osa metsän asukeista ja kasveista on vielä mulle tuntemattomia, mutta eiköhän ne aikanaan tule suureksi osaksi tutuksi. Tosin en pahastu vaikka en täällä ollesani törmää Vihreään Mambaan, Mustaan Mambaan tai Kobraan.
Alkuperäinen Digo –väestö eli metsässä n. 400 vuotta uskoen, että jokaisella metsässä olevalla kasvilla tai eläimellä on henki, jota täytyy kohdella kunnioituksella, kuten kaikkea muutakin elämää. Viimeiset asukit poistuivat metsästä 1900-luvun alkupuolella brittien alkaessa ajelehtia paikalle. Hengellisiä seremonioita metsässä järjestetään edelleen, jolloin heimolaiset kokoontuvat Kayaan (paikka metsässä, jossa ihmisten asuttama kylä sijaitsi) tekemään rukouksia ja rituaaleja. Metsä on täysin koskematon. Ainoastaan vaatimattomat väylät metsässä kulkemiseen pidetään avoinna, muuten pienintäkään ekosysteemiin vaikuttavaa tekoa ei metsässä saa tehdä. Turisteille annetaan ohjeistus oikeanlaisesta pukeutumisesta ja käyttäytymisestä, eikä ilman opasta metsään ole asiaa. Kaikki metsää vaurioittava tai epäkunnoittava toiminta voi suututtaa henget, jolloin vastuussa olevalle henkilölle tapahtuu jotain ikävää, jopa pahaa.
Kaya Kinondo on erittäin terapeuttinen ympäristö. Mie olen itse siellä nyt viisi kertaa käynyt. Ensimmäinen kerta oli opastettu kiertue itselleni, pieni pintaraapaisu. Toinen visiitti tehtiin tarkastuskäynnin merkeissä. 15 päivän välein tulee metsään tehdä tarkastuskävely, jolloin etsitään haavoittuneita eläimiä, roskia tai hulluja ihmisiä hakkaamassa puita. Tällä reissulla kierrettiin turistiväylät kaukaa ja syöksyttiin suoraan metsän sydämeen! Nautin suuresti. Kolmannella ja neljännellä kerralla olin mukana opastetulla kierroksella kavereilleni, mutta näiden jälkeen sain luvan mennä sinne yksin. Tarkoitukseni oli vain hakea metsästä lääkettä tukkoiseen nenään, mutta huomatessani metsän tarjoilevan aivan uusia piirteitä ollessani siellä yksin aivan hiljaa ja liikkumatta, en malttanut kääntyä takaisin. Keinuskelin aikani liaanikeinussa, kuuntelin metsän ääniä ja katselin apinoiden touhuja. Todellista sielunmaisemaa! Niin paljon kuin luontoa voi pitää Jumalana, tässä metsässä hyvä esimerkki sen ruumiillistumasta. Tähän ei nyt Jeesusta tarvita selvittään yhtään enempää.
Siinäpä alkaisi jo varmaan olemaan tarinaa yhteen postiin. Pitkä aika on tällaisten asioiden parissa edessä, eiköhän tästä ihan muistettava visiitti muodostu. Kielten opettelu on käynnissä kokoajan ja tavoitteena ois puhua tulevaisuudessa eden jonkin verran Digo –heimon kieltä Kidigoa. Swahili tosin on reenissä ensin, mutta sukulaiskielinä Kidigo on suhteellisen helppo vääntää Swahilista myöhemmin. Nyt lyön läppärin kiinni ja lähen tervehtimään merta maailman rauhallisimmalle uimarannalle! Jos ei ympäriinsä kipittäviä rapuja lasketa.
Terveisii kaikille sinne Suomeen ja voimia talven yli jaksamiseen!
Kuvia on tähän mennessä tarttunu vaan muutama yheltä retkeltä Kaya -metsään, mutta seuraavan postin omistan kuvamateriaalille kylästä ja metsästä ja rannalta ja jokapuolelta!
 |
| hostbro Juma |
 |
| työpaikalta |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti