experiencing Africa: Raha on kyllä perseestä.

Eritoten Afrikassa. Raha, tai pikemminkin sen vähyys, venyttää ihmisten moraalisia käsityksiä ja tekee kyseenalaisetkin keinot sallituiksi. Rahaa on liian vähän, joka tekee siitä liian arvokasta, jopa niin arvokasta, että muiden tai maapallon huolet eivät vaakakupissa paina mitään. Toki asiaa auttaa ymmärtämään se tosiseikka, että raha, jota pienellä keinottelullakin pyritään hankkimaan, on tarkoitettu hengissä pysymiseen, eli ruokaan. Uuden pleikkarin tai vaimon shoppailuhalujen takia ei lähdetä kylille muita vedättämään. Mutta kirottu se joka Afrikan veti tähän leikkiin mukaan. Täällä meni varmasti paljon paremmin ennen kuin yksikään valuutta hallitsi mitään tai ketään.

Itse suhteellisen persaukisena matkaajana oon saanu monet päänsäryt ja hampaankiristykset tämän pirulta saamamme lahjan ansiosta. Pyrin selviämään reissullani itsekin paikallisten tavoin, en siis kusettamalla, vaan vähällä. Kapuloita rattaisiin lyö se, että sen lisäksi että tarvitsen itse rahaa elämiseen päivittäin, sitä minulta tarvitsee myös moni muu. Me valkoihoiset kun olemme kaikki upporikkaita ja paksuja lompakkojamme on hyvä pyrkiä hyödyntämään myös omiin tarpeisiin aina kun itsellä on vähän tiukempaa. Tai ainakin yrittää, eihän siinä mitään häviä. Okei, ei kaikki, ei pysty yleistään. Vaikka yleistä se on. Käytännössä jotenkin seuraavasti.

Jos joku on sinulle velkaa, esimerkiksi niinkin mitättömästä syystä kuin että hän on käynyt sinun rahoillasi kaupasta hakemassa yhteisen illallisen ja odotat vaihtorahoja takaisin, pyytämättä et niitä saa. Jos lainaat rahaa, tarvitset pyytelyn lisäksi myös saavillisen hyvää onnea saadaksesi rahasi takaisin.

Nairobissa itseään hallinnoivan paikallisen vapaaehtoistyöjärjestön (CIVS) tulee lähettää minulle sinne maksamastani osallistumismaksusta osuus tänne kattamaan ruoka- sekä asumiskustannuksiani. Saapuessani tänne, Kinondoon, raha siirtyi moitteetta, koska olin sen ajan kokoajan yhteydessä järjestöön. Toista erää ei ilman puhelua kuulunut ja epäilen, että seuraavan kuun alussa joudun jälleen soittamaan. Mikä myös herättää negatiivisia tunteita järjestöä kohtaan on se, että kuukausittaisesta 180e osallistumismaksusta 80e (aluksi 70e) lähetetään tänne minun ruokkimista ja asumista varten. Järjestö ottaa itselleen suuremman summan kuin antaa minun käyttöön. Ei näin. Mutta niinku eräs itävaltalainen ystävä omien kokemustensa perusteella muotoili: ”Charity is buisness in Kenya.” Mahdollista (lue: todennäköistä), että tämä koskee koko Afrikkaa.

Okei, en nyt enempää demonisoi afrikkalaisten ja rahan suhdetta. Ja tunnen myös paljon ihmisiä joiden kanssa voi rahahuolien sijasta jakaa vaikka pullollisen kookosviiniä ja paljon hauskoja aiheita.

Viime lauantaina oltiin yllättäen taas hääjuhlissa. Sain jonkinmoisen bakteerin kourastua itelleni hääruokaa kiskoessa. Ei sinänsä mikään ihme, juhlahumussa hygienia ei tavallisesti saa osakseen niin paljoa huomiota ku yleensä, ja ruokaakin oli käsin kauhomassa ainaki kuus ihmistä samalta tarjottimelta. Kuume nousi lähelle neljääkymmentä, voimat katos ja tuntui kuin pään sisällä joku kiristi narua. Muutama päivä meni vuodepotilaana, mut nyt on lääkärissä käyty, antibioottikuuri päällä ja olo parempaan päin. Ennen lääkäriä pelkäsin malariaa, mutta onneksi näin.

Kotiinpaluu on ollut aikamoisena kysymysmerkkinä viime viikkoina. Ennen lähtöä paluulento piti siirtää viisumin takia maaliskuun lopulle huhtikuun sijaan. Nyt vähän askarruttaa maaliskuun neljäntenä pidettävät vaalit. 2007 ei menny ihan nappiin. Yks CIVS:n paikallinen vapaaehtonen oli ollut, vapaaehtoisena myöskin, etsimässä eloonjääneitä poltetuista taloista ympäri Nairobia. Hatunnostot siitä. Tällä hetkellä monet kuitenkin uskoo, että kaikki tulee menemään hyvin. Muutamat pitää ihan ihan realistisena tosin sitäkin, että jokin taas napsahtaa ja sitten mennään. Sitä ei kuitenkaan kukaan toivo. Paluulento lähtee Nairobista, eli sinne pitäisi suunnata pari viikkoa vaalien jälkeen. Ei voi tietää onko sinne meneminen tuohon aikaan hyvä idea vai ei, vähän hankala paikka. Mutta ajatuksesta matkustamisesta tuohon aikaan en pidä. Paluulennon laittaminen helmikuun 15. tienoolle on ollut harkinnan alla, ja luulempa että sen taidan myös toteuttaa. Se tarkoittaisi, että elämää Digona olisi vielä 2,5 kuukautta jäljellä. On se viedä hitusen pidempi aika kuin mitä on koko Keniaa takana, mutta ei kuulosta paljolta enää. Eiköhän se ole silti aivan riittävästi. Kyllä tänne joskus tulee vielä takasinkin.

Yleisesti täällä kaikki hyvin. Hakuna matiti eiku. Vaikka tässä nyt on vähän manailtu ja maalailtu niin on tämä silti edelleen niitä siisteimpiä juttuja ikinä. Kesäloma alkaa reilun parin viikon päästä kun toinen Honkasen lapsista saapuu Budapestistä! Kolme viikkoa tiukkaa rantalomailua ja viidakkoelämää. Aurinkoa riittää. Hellii.

Ja jokunen kuvakin.