Navia kaya

Kevät kakstuhatta ja kaksitoista. Joku väitti maailmanlopun vuodeksi. Pääsykokeet suttas duunit ja terveys, ite suttasin duunit ja jäljelle jäi terve poika. Reissuun lähdössä, ennen sitä Pispalan juhannus ja toisen reissun valmistelut. Hakemukset Keniaan, reppu selkään ja seuraava kuukausi raiteita pitkin kohti Lissabonia. Tukholmaa pidemmälle ei ennätetty, kun Keniasta tuli postia viestinään ”tervetuloa!”. Hetken se hymyilytti, mutta jo seuraavan hetken hymyilytti seuraavan pävän junasessio ulos pohjoisen holhousvaltioiden kynsistä, kohti aitoja Eurooppameininkejä. Henkistä valmistautumista Afrikkaan tässä vaiheessa? Niin ei niin.

Elokuun alkua. Neljä viikkoa kaupungista toiseen, viides Portugalin aavikolla tamppaillen. Takaisin kotona Herttoniemessä. Juhlat eivät ole ohi! Seuraavaksi Flowfestit. Kyseenalaset kekkerit, onneksi seura pelasti ja konttiaukion anti-Flow kruunas. Saman viikonlopun lauantaina oli siis myös lähtijävalmennus tuleville vapaaehtoisille. Johan sattui. Silmät ristissä aamulla kuuntelemaan, kuinka Afrikassa on mahdollista sairastua malariaan, tai vaikkapa HIViin! Oh no. Suojautukaa siis. Suurin osa ajasta kuitenkin leikittiin uskomattoman typeriä leikkejä korealaisten kanssa. Viimisen päälle turha keissi, mutta onneksi kotona oli kaapissa kylmää juomaa ja uusi festaripäiväkin oli nousemassa. Henkistä valmistautumista Afrikkaan tässä vaiheessa? Niin ei niin.

Elokuun loppua. Nyt voisi jo sanoa, että kesän juhlat alkaa oleen juhlittu. Muutamat vielä, kämppä tyhjäksi, heipat Hertsikan hoodeille ja Rolloon. Tulee shamaanisyyskuu. Löytyy uus ystävä. Aivann ihana. Silmät näkkee vaan punasta. Pää taas uusiksi, millehän tässä nyt alkas? ’Pakkaan kamat ja lähden. Minne? No Helsinkiin! Niin siis Afrikkaan? No joojoo sit myöhemmin, mutta meen nyt eka tohon Helsinkiin. Ei tässä nyt vielä tuota Keniasysteemiä ehi ajatella.’ Aikaa lähtöön alle viikko. Henkistä valmistautumista? Niin.

Nyt kun tässä on vähän kelaillu niin aika puskista tämä ’Keniasysteemi’ sitten yllätti. Elämä piti niin lujasti hetkessä kiinni koko sen ajan ensivalmisteluista lähtöpäivään asti, ettei siinä oikeastaan minkäänlaista henkistä valmistautumista toteutunut missään vaiheessa. Ei siinä, helvetin hyvin oon pärjänny, vaikkakin se kulttuurishokki sieltä mäjähti päin näköä aivan kiitettävästi. Alku nyt oli ihan perseestä kaikin puolin muutenkin, mutta siihen aikaan mättikin ihan liian moni asia. Oikeastaan vasta Kinondoon päästyä sain taas elämästä kiinni ja hommat alko rullaan. Kotikylä tosiaankin antoi suuremman perheen mitä olisin ikinä osannut kuvitella, yybereimmän luonnon mitä olisin ikinä osannut kuvitella ja smuuteimman työympäristön mitä olisin ikinä osannut kuvitella. Miljoona uutta kokemusta ja niiin monta uutta opittua asiaa. Uusista ihmisistä puhumattakaan. Mutta nyt ne on rullailtu ja loppupuheet väsätty ja aika lähteä kotiin. Tosin viimeinen Kinondo-viikonloppu juhlineen ja hyvästelyineen on vielä edessä. Ja viimiset kookosviinit! Daamn. Ikävä tulee.

Jälkifiilikset on aivan käsittämättömän hyvät. Mahtavaa että tulee tehtyä kaikenlaista. Haikeaa tosin jättää kaikki tyypit, ja etenkin kun kaks maailman parasta koiranpentua jää tänne ilman äitihahmoa. Rakennettiin me niille kuitenkin hyvä talo missä ne voi rauhassa kasvaa isoiksi ja hyviksi vahtikoiriksi. Ottaisin silti mukaan, jos voisin.

Alkuviikosta kohti Nairobia, pari päivää siinä ja torstai-iltana kentälle venailemaan aamuyön lentoa. Helsinkiin saavun sopivasti perjantai-iltana, eli juhlathan ne tuttuun tapaan vaan jatkuu. Mutjoo, tämän blogin tarinoinnit taitaa olla nyt tarinoitu. Toivottavasti näitä on ollu mukava lukea, kuka näitä ikinä sitten onkaan lukenu. Ei mulla muuta, elämä jatkuu, tos tos.